perjantai 23. huhtikuuta 2010

Vihdoinkin !

Vihdoin ja viimein tet-viikko on ohitse. Oli muuten aika raskas viikko, täytyy myöntää. 
Mieluummin olisin jopa istunut koko päivät fysiikan tunneilla kun kantanut astioita ja tiskannut. 
Paska reissu mutta tulipahan tehtyä, tiedänpä että uudestaan en mene Martan Baariin tettiin (; 
Mutta joo, työntekijät olivat ihan mukavia (johtuen varmaan siitä että eräs työntekijöistä on äitini ja muut oon tuntenu aika kauan), joiden kanssa oli ihan kivaa tehdä niitä kivoja työhommia. 
Jalat ja kädet aika kipeänä kun kokoaika piti ravata sinnetänne, tehdä sitä ja tätä ja nyt taas tuota ja sitten sitä ja blaablaablaa. 

Mutta joo, huomenna lähden iskälle maanantaihin asti, olisin muuten mennyt jo tänään mutta vielä ensi yön on töissä. Maanantaina sitten paluu arkeen ja tiistaina Helsinkiin kuvisryhmän ja musaryhmän kanssa, jee. Eilen käytiin äidin kanssa nostamassa ostoksia varten vähän päälle satanen rahaa, johon plussataan vielä lompakkoni sisältö eli päälle satanen, joten mukaan lähtee hieman yli 200 euroa, Kamppi here i come ! Muutamia suunnitelmia onkin jo mitä ostan, joihin mukaan lasketaan hiuslisäkkeet (;

Ja 15.5 kampaajalle, tulee kunnon muodonmuutos hiuksille, näette sitten (: Mukana vielä googlesta otettu kuva liittyen tettiin. 
Ja nyt lähden tuijottamaan telkkaria jos sieltä jotain tulisi vielä, ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti